Turkka Toivola – ammunta- ja metsästysalan verkkokauppaa jo yli neljännesvuosisataa

Takaisin uutisarkistoon
  • 45-vuotias raumalainen ammunta- ja metsästysalankauppias
  • harrastaa metsästystä ja partiota
  • nauttii uusien metsästysmuotojen kokemisesta
  • ollut perustamassa Suomen vanhinta ammunta- ja metsästysalan verkkokauppaa
  • Sissos palvelee Raumalla ja verkkokaupassa

Raumalaisen yrittäjän Turkka Toivolan ansioista löytyy varsin harvinainen virstanpylväs. Hänen yrityksellään Sissoksella on ollut jo 1990-luvun lopusta metsästys- ja ammuntatarvikkeiden verkkokauppa.

Yrittäminen ja kaupankäynti iskostui Turkka Toivolaan, 45, jo hyvin nuorella iällä kuin vahingossa. Isoveljensä jalanjälkiä seuraillen Toivola löysi harrastuksen värikuulasotimisesta, yleisemmin puhuttuna paintballista noin 15 vuoden ikäisenä. Paintball ei nauttinut vielä tuohon maailman aikaan suuren yleisön suosiota Suomessa, joten harrastusvälineet oli hankittava muualta. Toivola onnistuikin ostamaan paintball-aseita Ruotsista. Kuin vahingossa, kysyntää aseille alkoi ilmetä muualtakin.

- Ensiksi tietysti lähimmät kaverit sekä tutut paintball-harrastajat kiinnostuivat ostamaan aseita minulta. Vähitellen asiakaskunta lähti kasvamaan myös lähipiirin ulkopuolelle.

- Sanoisinkin, että olen kasvanut kaupankäyntiin jo nuoresta pitäen.

Merkittävin käännekohta nuoren kauppiaan elämässä tapahtuikin joitakin vuosia myöhemmin, kun tuolloin armeijaikäinen Toivola sai tarjouksen paikalliselta asekauppiaalta, joka halusi Toivolan jatkavan liiketoimintaansa.

- Pitkään Raumalla toimineen Rauman Aseaitan edellinen yrittäjä halusi jäädä leppoisille eläkepäiville, ja tarjosikin minulle ja veljelleni yritystään. Kaupat tehtiin ja virallisesti meistä tuli yrittäjiä sekä asekauppiaita vuonna 1998.

- Aloimme heti häivyttämään kaikessa hiljaisuudessa Aseaitan vanhaa nimeä, ja ajamaan nykyistä nimeämme Sissosta sisään.

Myöhemmin vuonna 2002 Sissoksen valikoima laajentui myös kalastustarvikkeisiin, kun yrityskauppa paikallisen Rauman Pyyntivälineen kanssa solmittiin. Erityistä Toivolan ammunta- ja metsästysalan yrittäjän polussa oli se, että hänellä itsellään ei ollut ennestään harrastustaustaa alalta aktiivista partioharrastusta lukuun ottamatta. Kaupankäynti sen sijaan oli sydämen asia.


Sissos-myymälä on palvellut asiakkaitaan Raumalla vuodesta 1998.

- Olen suorittanut metsästyskortin aikuisiällä 29-vuotiaana erään maahantuojan kehotuksesta, jotta voin osallistua erilaisiin kauppiasjahteihin. Ensimmäiset metsästysvuoteni metsästin ainoastaan työni puolesta, Toivola hymähtää.

- Näen oman taustani täysin ase- ja metsästysalan ulkopuolelta tulleena myös suurena vahvuutena toiminnassamme. Emme ole takertuneet tai kiinnittäytyneet vain johonkin tiettyyn metsästyksen tai ammunnan osaan, vaan pyrimme palvelemaan kaikkia sektoreita ja sidosryhmiä alan sisällä.

Nykyisin metsästyksessään Toivola elää kuin opettaakin. Metsästysskaala on laaja kotimaisista metsäkanalinnuista sorkkaeläinten kautta aina ulkomaisiin jahteihin.

- Nautin erityisesti uusista, ennestään tuntemattomista jahtimuodoista. Seuraavaksi olen esimerkiksi lähdössä Tšekkiin muflonijahtiin. Kotimaassa karhunmetsästys on noussut itselleni tärkeäksi jahtimuodoksi, johon riittää mielenkiintoa ainakin niin kauan kuin ensimmäinen karhukaato sattuu kohdalleni, Toivola naurahtaa.

Vahvistamaton tieto on, että yli 25 vuotta toiminut, välillä eri nimiä kantanut verkkokauppa tekee Sissoksesta pisimpään toiminnassa olleen ampuma- ja metsästysalan verkkokaupan Suomessa. Sissoksen menestyksen salaisuudeksi Toivola nimeää niin kivijalkaliikkeessä kuin verkkokaupankin puolella hyvän palvelun. Vaikka verkkokaupan konsepti ja vaatimukset ovat vuosikymmenten aikana muuttuneet, ovat jotkin asiat pysyneet samana.

- Alkuaikoina ei luonnollisestikaan verkossa pystynyt suorittamaan maksutapahtumia tai tilaamaan luvanvaraisia tuotteita. Sivustolta pystyi tarkistamaan saatavuuksia ja tekemään tuotteista varauksia.

Myöhemmin Sissokselle on ollut kunnia-asia, että tilattu tavara lähtee asiakkaalle heti eikä seuraavana päivänä. Erilaisiin tuotekyselyihin tai yhteydenottoihin pyritään aina vastaamaan 24 tunnin sisällä. Myös Sissoksen laaja valikoima on osa hyvää palvelua.

- Pyrimme palvelemaan kaikki asiakkaat. Esimerkiksi tähtäinkiikareissa tarjoamme valikoimaa 100 eurosta aina 4000 euroon saakka. Asiakas voi olla varma, että valikoimastamme löytyy juuri hänen tarpeisiinsa sopivat tuotteet.

Myös Remeksen valikoima on ollut Sissoksen asiakkaiden saatavilla jo aivan ensimmäisistä vuosista lähtien. Toivolan mukaan ensimmäiset tuotemerkit olivat tšekkiläiset Sellier&Bellot, Meopta sekä CZ.

- Nimetäkseni jotain Meoptan kiikarit sekä erityisesti CZ-pistoolit ovat olleet aina äärimmäisen mukavaa myytävää kauppiaan näkökulmasta niiden hyvän laadun ja yleisen tunnettavuuden vuoksi.

- Nykyisin myymme Remeksen edustamia tuotemerkkejä hyvin laajasti niin aseiden, patruunoiden, optiikan kuin varusteidenkin osalta.


Sissoksen myymälästä ja verkkokaupasta löytyy laaja valikoima Remeksen tuotteita kuten Meoptan tähtäinkiikarit, CZ-aseet ja Sellier&Bellot-patruunat.
 

Haastattelua tehdessä Toivola on matkalla Pohjois-Lapin metsästysmailta takaisin kohti länsirannikon kotiaan Raumalla. Riekkojahti tunturiylängöillä on onnistunut mallikkaasti. Vapaa-ajasta huolimatta Toivolan äänestä huomaa ylpeyden ja intohimon yrittäjyyttä sekä yrityksensä toimintaa kohtaan.

- Hyppään pian Rovaniemeltä yöjunaan kohti Etelä-Suomea. Olen varmaan huomisaamuna noin yhdeksän aikaan kotona – tai enhän minä kotiin mene vaan töihin, Toivola naurahtaa.

Sissos palvelee kivijalkaliikkeessään osoitteessa Sahankatu 2, Rauma sekä verkkokaupassa www.sissos.fi

Tutustu CZ-pistooleihin: https://www.remes.fi/urheiluammunta/aseet/kasiaseet/cz-pistoolit.html

Tutustu Meoptan tähtäinkiikareihin: https://www.remes.fi/metsastys/optiikka/kiikaritahtaimet-3/meopta.html

Kuvat: Turkka Toivola, Roosa Sunila

Teksti: Juho Laurila

Aiheeseen liittyvää

Metsästys, Uutiset  |  07.06.2016

Uudet nettisivut auki

Sisältö on vielä työn alla, mutta sivustomme on kokenut mittavan uudistuksen ulkoasun puolesta ja teknisesti. Nyt sivuston päivitys on helppoa, ja se skaalautuu oikein kaikissa päätelaitteissa.

Metsästys, Lintuharrastus, Uutiset, Urheiluammunta  |  08.06.2016

Remes Riihimäen Erämessuilla

Tulimme ulos hallista. Tervetuloa osastollemme 513!

Metsästys, Uutiset, Urheiluammunta  |  03.08.2017

.17 HMR kiväärit metsästäjien käyttöön - CZ 455-pienoiskivääri Riistan toimituksen valinta

CZ 455-pienoiskiväärit niittävät mainetta asealan testeissä. Lue miksi!

Metsästys, Uutiset  |  29.08.2018

Hirven metsästys alkaa - Valitse sopivin kiikaritähtäin

Hirvijahtiin tarvitaan kunnon kiikaritähtäin. Varma valinta ovat Meopta ja Nikko Stirling -tähtäimet.